Blogit

Uusi valistuksen aika

on

Ilmaston lämpenemisen seurauksia pohditaan jo lastenkirjoissa. Anssi Keräsen kirjan Lossi-Lassi etelänavalla (Tammi 2018) tarina liittyy Grönlannin jäätikön sulamiseen. Tohtori Pallosen harvinaisten kasvien siemenkokoelma on vaarassa, joten se pitää siirtää turvalliseen paikkaan. Keräsen muissakin Lossi-Lassi kirjoissa on ekologinen viesti.

Hiljattain oli keskustelua ilmastonmuutoksen vaikutuksista Helsinkiin (HS 11.3.). Tutkijat ennustavat sinne Euroopan voimakkaimpia tulvia ja huomattavaa lämpötilan nousua.  Tämä talvi on ollut Rautalammilla perinteinen eli lunta ja pakkasta on riittänyt. Lumitöiden tekemisen keskellä ilmastonmuutos ei vaikuta todelliselta.

Olisi kuitenkin virhe kiistää muutoksen ennusmerkit. Ilmastonmuutoksen hidastamisesta tulee tulla ihmisten valintoja ohjaava periaate. Haaste on suuri, koska sen seurauksena nykyisen elämänmuotomme tulisi muuttua.

Keräsen kirjat ovat lapsille suunnattua asennekasvatusta. Aikuisten asenteisiin koetetaan vaikuttaa tiedotuksella. Tutkimukset ja uutiset mahdollisista katastrofisista seuraamuksista luovat nyt näkymää, että jotain tulisi tehdä. Tästä päädytään kansainväliseen ja kansalliseen politiikkaan. Tullaan vapaaehtoisuuden ja pakkojen vaikeiden päätösten alueelle.

Kulutukseen liittyvät valinnat ovat yhteydessä ilmastonmuutokseen vaikuttamiseen. Näyttää siltä, että tämän hetken peruselintarvikkeista tulee ajan myötä luksustuotteita, joihin on varaa vain varakkaimmilla. Lihan hinta tulee nousemaan. Uudet yrittäjät ovat jo esitelleet hyönteistuotteita.

Länsimainen elämänmuoto on muuttunut aikaisemminkin. Teollinen vallankumous muutti tuotantoa ja ihmisten arkielämää radikaalisti. Samalla syntyi palkkatyö ja markkinatalous sekä kaupungistuminen. Näiden jatkumoa on myös ilmastonmuutos.

Teollisen vallankumouksen seurauksena hyödykkeiden saatavuus parani. Yhä useammalla oli varaa hankkia itselleen aikaisempaan nähden parempia tuotteita. Muutos nähtiin edistymisenä.

Ilmastonmuutoksen perusteella tehtävät ratkaisut eivät heti näy edistymisenä. Tästä seuraa, että todennäköisesti kansainvälisten sitoumusten toteuttaminen paikallisesti tarkoittaa rajoituksia ja kustannusten kautta vaikuttamista. Vapaaehtoisuuteen perustuvat valinnat ovat kuitenkin kaikkein toivottavimpia. Valistuksen ajan kysymykset ovat jälleen ajankohtaisia.

Oikea siemenholvi on Huippuvuorilla. Siemenpankkiin on tarkoitus säilöä kaikkien viljelykasvien siemenet. Poikkeuksellisen lämmin talvi vuonna 2017 sulatti ikiroutaa niin paljon, että vesi tulvi laitoksen yhdyskäytäviin. Varsinaisiin holveihin vesi ei päässyt.

 

Vastaa