Blogit

Mikä tekee pihasta kauniin?

on

Vihreämpää se ruoho toisen pihalla kai lienee. En muista mistä olen tämän polun löytänyt, tai kuvan siitä, mutta tällaisen polun haluaisin pihalleni. Olen halunnut jo monta vuotta, mutta yhä sitä vain koneeltani katselen.

Ihailen ihmisten kekseliäitä pihoja, sellaisia, jotka näyttävät omilta, eivätkä tiettyyn raamiin puetuilta. Liian sliipattu, täydellinen piha vähän ahdistaa. Piha, jota rakastetaan, näyttää hyvältä.

Tässä lehdessä kerrotaan pihakilpailusta, jonka järjestää Suonenjoen Omakotiyhdistys. Nyt on mahdollista ehdottaa se oma hieno piha näytille. Palkintojakin on luvassa, kauneimmille pihoille Suonenjoen ja Rautalammin alueella.

Se vanha kiinalainen viisaus pitänee paikkansa, ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Mutta miksi toiset sitten luontaisesti ovat sellaisia viherpeukaloita ja toiset eivät. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Paitsi. Olen saanut Arttelin kukkakaupasta ostetut orkideat uudelleen kukkimaan ja se lienee suurin saavutukseni kukkien kasvattamisen saralla.

Rautalammilla on toukokuun loppupuolella jo perinteeksi muodostuneet Puutarhamessut ja aivan ihanalla teemalla; Lapset puutarhassa. Siellä vaihtuu kukat ja taimet ja tapahtuman ympärillä on myös lapsille suunnattua ohjelmaa.

Rauhalan Puutarha on tämän seudun asukkaille tuttu, mutta sinne kannattaa lähteä piipahtamaan kauempaakin. Siellä on pakko käydä joka kevät ja niin, tosiaan, ostinpa sieltä viime keväänä maksaruohon, joka ulkoili kesän parvekkeella ja uskokaa pois, se on hengissä vieläkin ja paistattelee sisällä vielä aivan vihreänä. Se on aika ruma, mutta ehkä juuri siksi siitä pidän.

Tämän lehden kuukauden kyläläinen sattuu myös olemaan puutarhuri ja kukkakauppias Suonenjoella, mutta kuinka hänestä leipoutui yrittäjä, se selviää keskiaukeamalta. Ja ihan oikeasti, ei näitä oltu suunniteltu, että näin paljon puutarha-asiaa tässä lehdessä olisi. Ne vaan ihmeellisesti syntyvät, jutut ja tulevat oikeat ihmiset aina kohdalle.

Seuraava UusiSavo ilmestyy 30. toukokuuta. Lehteä painetaan 52 000 kpl ja se jaetaan Sisä-Savon kuntien lisäksi myös Kuopioon. Nyt, jos on asiaa tai haluat markkinoida yritystäsi, kannattaa tarttua tilaisuuteen. Kohta päästään pihoja rapsuttelemaan. Ehkä tänä kesänä saan tuon ihanan polunkin.