Ajatuksia arjesta

Eläköön elämä

on

Kevät pursuaa hentoa vihreyttään ja maasta kohti taivasta kurkottelevat suloiset pastellinsävyiset kukkaset. Kevät on nuorten sekä asioiden uudistumisen ja päättymisen aikaa. Lapset kirmaavat kesälaitumille ja opiskelijoiden keskuudessa häärätään valmistujaisia tai kesäloman ajaksi etsitään töitä ja muuta kiinnostavaa puuhastelua.

Vanhempia nuorempien vauhti saattaa välillä hirvittääkin. Jatkuvien menojen toppuuttelemiseksi vanhemmat yrittävät keksiä kaikenlaista mukavaa kesäpuuhaa myös kotiin. Hyvältä vaikuttava idea ja suunnitelma voi saada kuitenkin täystyrmäyksen nuorelta sekä perään vielä kuittauksen ”kerran täällä vaan eletään” tai ”nuorena pitää mennä ja kokea, ettei vanhana kaduta”. Nuoren näin vastatessa tietää jokainen vanhempi lapsensa olevan oikeassa, vaikkei sitä hänelle ääneen tohdi kertoakaan.

Itsekseen mutisee sitten vanhempikin. Miten nuorella voi olla lyhyestä iästä huolimatta noin viisaita ajatuksia? Mihin olen kadottanut hetkessä elämisen taidon? Onko vihreyteen ja kukkaan puhkeava keväinen luonto minulle enää samoja väristyksiä tuova voima kuin aiemmin? Osaanko nauttia pienistä elämän eteen tuomista onnen palasista? Olenko oikeutettu aina vain ruikuttamaan ja valittamaan asioista, joihin ehkä kuitenkin voisin itse vaikuttaa? Pitäisikö minun vilkaista itseäni peiliin eikä iltauutisten aikaan haukkua hallitusta ja kaikkia muita, joiden uskon tuovani itselleni epäonnea?

Me aikuiset kyllä pystymme elämään elämäämme hetkessä ja nauttimaan olemassa olostamme. Usein tämän suuren viisauden on huomannut kumpuavan sisimmästämme vasta siinä vaiheessa, kun oma tai läheisen ihmisen elämänlanka on ollut katkeamaisillaan. Silloin havahdumme maan päällisen elämämme ainutkertaisuuteen. Haluamme kerätä muistoihimme asioita, joista aikaisemmin ei pystynyt edes haaveilemaan. Sisällämme on syttynyt palava halu kokea asioita, jotka ovat arkisen elämän soljuessa hitaasti ja varmasti eteenpäin jääneet tekemättä. Haluamme kokea asioita, joita voi muistella, sitten kun ei voi enää muuta tehdä.

Sanojen isi-muotoa ei pitä(isi) opetella käyttämään ollenkaan. Se saa meidät pohtimaan tulevaisuuttamme liian löyhästi. Isi-muoto ei sisällä varmuutta. Sanotaan, että kuolinvuoteella ihminen katuu eniten asioita, joita on jättänyt tekemättä. Myös läheisten kanssa vietetty liian vähäinen aika kaduttaa. Sovitaanko siis tulevasta kesästä sen verran, että pyrimme tekemään ja kokemaan meille tärkeitä asioita joko yksin, kaverin tai perheen kanssa? On sitten niitä mukavia muistoja takataskussa eikä elämätön elämä ala myöhemmin kaduttamaan.

Vastaa