Lehdestä

Kino Rio täytti kaksi vuotta

on

Asiakkaat voivat omilla toiveillaan vaikuttaa siihen mitä elokuvia Suonenjoella näytetään.

Kaksi vuotta sitten marraskuun 27. päivänä avasivat Juha Nenonen ja Pekka Luosujärvi Kino Rion ovet Suonenjoella. Tavoitteena oli säilyttää toimiva elokuvateatteri alueen ja ympäryskuntien ihmisten saatavilla. Tuohon päästäkseen he osoittivat toiveen, että jos jokainen kävisi kerran elokuvissa, niin jatkossakin voisimme katsoa täällä elokuvia. Tuo toive on toteutunut ja yrittäjät haluavat osoittaa vilpittömän kiitoksen kaikille elokuvissa käyneille.

Yrittäjät pyörittävät elokuvateatteria omien töidensä ohella. ”Teatterin pyörittäminen on kyllä aikaa vievää hommaa, siihen kuuluu niin monta muuta työtä elokuvien näyttämisen lisäksi”, tuumaavat miehet. On ennakkovalintaa ja -varausta, markkinointia, työvuorojen järjestelyä jne. Jotta homma toimisi, on teatterille palkattu viisi osa-aikaista työntekijää ja kuudes on aloittamassa piakkoin. ”Onneksi he ovat omatoimisia ja suunnittelevat itse pitkälti esimerkiksi työvuoronsa.”

Teatteriin elokuvat valikoituvat pääasiallisesti valtakunnan trendien ja muualta tulleiden arvostelujen ja menestyksen mukaisesti, paikallista valintaa tehdään myös ja siihen voivat asiakkaat vaikuttaa omilla toiveillaan. Jo 20 hengen ryhmän pyynnöstä voidaan muun ohjelmiston lisäksi järjestää haluttu elokuva. Lisänäytöksiä voidaan järjestää 10 hengen pyynnöstä. Yleensä yhtä elokuvaa esitetään viikko, mutta pidettyjen elokuvien esitysaikaa jatketaan tarpeen mukaan. Parhaat elokuvat ovat pyörineet jopa 6-7 viikkoa.

Asiakkaat ovat teatterilla toiminnan keskiössä ja heidän palautteitaan ja toiveitaan kuunnellaan herkällä korvalla. Asiakkaina ovat yksityiset ihmiset, mutta myös eri yhteisöt, järjestöt, yritykset, koulut, päiväkodit tai vaikkapa luokkakokousporukka. Kullekin asiakasryhmälle voidaan räätälöidä omat tuotteet ja palvelut. Myös kahvitarjoilu on mahdollista saada 50:lle hengelle.

Elokuvateatteri taipuu moneen käyttöön. Laitteisto ja salin akustiikka mahdollistavat muidenkin tapahtumien järjestämisen. Teatterissa voidaan järjestää konsertteja, koulutustilaisuuksia ja vaikkapa etänä oopperaa ja balettia. Jälkimmäisten toteuttamiseen tarvitaan yhteistyökumppaneita ja sen tiimoilta on yhteistyötä viritelty jo Suonenjoen kaupungin kanssa. Toki kaikki muutkin kunnat ovat tervetulleita mukaan.

Tulkaa elokuviin ja tuokaa myös ystäviä mukaan. Nyt on myös hyvä aika hankkia elokuvalahjakortteja pukinkonttiin.

Recommended for you

Vastaa