Lehdestä

Hermanninranta hakee kasvua uusilla palveluilla

on

Rautalammilla toimiva mielenterveyskuntoutujien palveluihin erikoistunut Hermanninranta tähtää kasvuun. Syksyllä toimintansa aloittaa uusi yksikkö Suonenjoella.

Yrittäjät Hugo Miskala ja Emilia Heinoja vannovat pienten, kodinomaisten yksikköjen nimiin. Pienten yksiköiden voimalla Hermanninranta haluaa myös kasvaa, uusi yksikkö Reetanpiha aloittaa syksyllä Suonenjoella ja yrittäjät etsivät aktiivisesti myös mahdollisesti myyntiin tulevia hoitokoteja. Yritys on valittu KasvuOpen -kasvuyrittäjyysohjelmaan, jossa parhaillaan on menossa sparrausvaihe.

Sopiva koko yksikölle on yrittäjien mukaan maksimissaan noin 25 asukaspaikkaa. Pienuus tuo mukanaan oikean kodin tunnun. He haluavat haastaa isot toimijat ja näyttää, että myös pienet yritykset osaavat siinä missä isotkin.

”Meillä on vahva osaaminen ja näkemys siitä, miten hoitoa kannattaa Suomessa kehittää. Haluamme olla tekemässä tuota muutosta”, Hugo Miskala sanoo.

Polvikipu ei vaadi tekoniveltä

Hugo Miskalan mukaan on sekä julkisen talouden että mielenterveyskuntoutujan etu, että kulloiseenkin hoitotarpeeseen löytyy sopivantasoinen palvelu. Hermanninranta on viime vuodesta lähtien kehittänyt mielenterveyspotilaille suunnattua kotikuntoutusta, jota tällä hetkellä tarjotaan Rautalammilla, Suonenjoella, Tervossa ja Vesannolla.

”Toiminta-alueellamme tehostettua palveluasumista mielenterveyskuntoutujille on tarjolla hyvin, mutta kevyemmistä hoitomuodoista on pulaa. Voisin verrata sitä tilanteeseen, että ihmisellä koskee vähän polveen ja se ratkaistaan laittamalla tekonivel, vaikka polvi olisi kuntoutunut pienemmälläkin hoidolla”, Hugo Miskala sanoo.

”Lisäksi oman polven kuntoutumisessa lopputulos on tekoniveltä parempi. Tätä voi verrata mielenterveysongelmien hoitoon; Sopivalla hoidolla saavutetaan paras mahdollinen lopputulos”, hän jatkaa.

Nyt käynnistetyn kotikuntoutuksen kulut ovat kuukaudessa samaa luokkaa, kuin yksi päivä erikoissairaanhoidossa osastolla. Miskalan mukaan tämän valossa uusien hoitomuotojen kehittäminen on enemmän kuin perusteltua.

Suonenjoelle avattava yksikkö tarjoaa palveluasumista, joka on kulurakenteeltaan selvästi tehostettua palveluasumista kevyempi. Keskeisenä erona tehostettuun palveluasumiseen on yöhoidon puuttuminen ja kevyempi henkilökuntamitoitus.

”Puhun mielelläni hoitopolusta, jossa joka tarpeeseen on olemassa sopiva hoito”, Emilia Heinoja sanoo.

Lue koko juttu UusiSavon numerosta 5/2016!

Recommended for you

Vastaa