Ajatuksia arjesta

Eläköön maaseutu

on

Mikä ja missä on sinulle tärkeä ja muistorikas paikka? Pystytkö nimeämään jonkun tietyn, jonne olet jättänyt palasen sydämestäsi? Silmiä kiinni pitäessäsi tunnet miettimäsi paikan tuoksut, tunnelman ja äänet.

Uskallan arvata, että moni nimeää tärkeimmäksi paikaksi maaseudulla, luonnon äärellä olevan rakkaan kohteen. Enkä yhtään ihmettele. Maaseutu kertoo jo nimenäkin oleellisen. Täällä olemme ja asumme lähellä maata, tunnemme kuuluvamme omaan kyläyhteisöömme, mutta myös seudut ovat meille tärkeitä. Meistä maalaisista tai kaupunkilaisittain kutsuttuna böndeläisistä maaseutu on aina ollut paras paikka!

Kaupungeista kuuluu josku, että heidän toimintansa elättää myös maaseudun ihmiset.  Kaupunkien työpaikat antavat toki työtä myös monelle maaseudun asukkaalle. Maaseudulta ajetaan usein pitkienkin matkojen päähän työn ääreen kaupunkikeskuksiin. Työpäivän jälkeen ihmiset ajavat taas koteihinsa maaseudun rauhaan. Elämänlaatua ja rauhaa sekä tarvittaessa yhteisöllisyyttä täältä haemme, siis myö mualaeset.

Me ajattelemme, että ilman maaseutua ei pärjäisi kukaan. Ruoka tuotetaan täällä maalla. Näin keväällä meillä on kova sutina päällä. Teillä ja pelloilla on paljon liikennettä. Monessa talossa viljellään ja pidetään kasvimaata ilman tuotannollisia tavoitteita ihan omaksi ja perheen iloksi. Maalla rakastetaan seurata kasvun ihmettä, sitä hennon vihreää versoa, joka nousee murean mullan alta. Siitä me saamme voimaa!

Maassa on elinvoimaa. Maaseudulla on elinvoimaa. Siitä hyvänä todisteena juuri julkaistu yrittäjien näkemyksiä mittaava tutkimus, jossa Uusi-Savo lehden levikkialueen kunnat menestyivät valtavan hyvin, Keitele jopa Suomen parhaiten. Yrittäjien mielestä maaseudulla on hyvä olla ja yrittää. Ilmapiiri on myönteinen sekä ajatuksille ja ideoille avoin. Kuntien ja yrittäjien välit ovat välittömät ja tällä alueella kuntien keskinäiset suhteetkin ovat kunnossa. Meillä on käsissämme ainutlaatuinen ympäristö, luonnoltaan, elinvoimaltaan ja puhumattakaan alueen ihmisistä. Me saamme aikaan mitä vain haluamme, toisiamme tukien, toisiltamme oppien, yhdessä eteenpäin kulkien.