Ajatuksia arjesta

Riität sellaisena kun olet

on

Riittämättömyyden tunne kalvaa, se saa sinut huonolle tuulelle, murheelliseksikin. Naisena saatat kohdata päivittäin tämän tunteen. Mistä se tulee ja kuka sen riittämisen tason sitten asettaa? Soitat häpeillen ja nolona kotiin, äidillä menee taas vähän ylitöiksi ja lupaat tulla heti kun ehdit. Tässä vaiheessa narraat jo itsellesi ja puhelimeen vastanneelle lapsellesi tai miehellesi. Tulet heti kun ehdit, jäät pohtimaan mitä ihmettä sekin tarkoittaa.

Kotona vietät iltaa perheen kanssa sohvalla katsellen yhteistä musiikkiohjelmaa. Välillä miehesi kysyy sinulta jotakin ohjelmaan liittyvää. Nostat pään läppärin suunnasta ja vastaat hänen kysymykseensä jotakin mumisten yleispätevää. Tiedät narahtaneesi. Olet tässä taas kerran synnin tuskissasi, vaikka samalla tunnet helpotusta, koska sait vastattua jo eilen tulleisiin sähköpostiviesteihin. Jos vastaaminen olisi siirtynyt vielä seuraavalle päivälle ja työpaikalle, olisit tuntenut itsesi luuseriksi.

Muun perheen mennessä yhteisen saunareissun jälkeen nukkumaan, jäät siivoamaan vielä keittiötä, jotta tuntisit tehneesi edes jotakin yhteisen hyvän eli perheenne eteen. Jäät useasti valvomaan myöhempään kuin perheesi, haluathan vielä valmistella tulvaa työpäivääsikin. Jaksamisestasi huolta kantavan miehesi läsnä ollessa et voi sitä tehdä, tehdään siis muilta salaa. Siis pimeitä yötöitä!

Aamulla venytät töihin lähtöä, haluthan olla herättelemässä lapsiasi uuteen päivään. Saatuasi lapset hereille, tunnetkin jo kiireen tuntemuksia töihin joutumisessasi. Työmatkalla lupaat puhelinkeskustelun aikana auttaa ystävääsi hallitsemaan hänen elämänsä kaaosta. Pitkän puhelun aikana ehdit neuvoa häntä pysymään rutiineissa. Nehän helpottavat elämää. Puhelun jälkeen mietit oman elämäsi hallintaa ja huokaiset syvään. Rutiinit ovat tarkkoja elämässäsi, mutta neuvoinkohan väärin? Luovatko rutiinit pakonomaista suorittamisen tarvetta?

Me naiset kärsimme läpi elämämme riittämättömyyden tunteesta. Meillä on sisimmässämme jatkuva tunne siitä, että tämäkin asia olisi pitänyt tehdä paljon paremmin ja tarkemmin. Riittämättömyys kalvaa ja syö sisältäpäin tekemisen iloa. Arkinen työ muuttuu suorittamiseksi eikä luovuus saa riittävästi ravintoaineita kukkiakseen.

Mikä sitten riittää? Mikä on sopiva ja hyväksyttävä taso riittämiselle? Me itse asetamme itsemme tasovaatimuksen. Naisina asetamme sen myös toisillemme. Iloisena saavutuksistamme mainitsemme niistä myös toisillemme, tarkoituksena tietenkin pönkittää omaa hyvän olon tunnetta valmiiksi saaduista töistä joko kotona tai töissä. Ilossasi on kuitenkin selvä viesti toiselle naiselle, hänenkin tasovaatimuksensa nimittäin nousi juuri. Aika on kovaa, sanotaan. Kovemmaksi se vain muuttuu, mikäli me naiset jatkamme itsellemme riittävän suorittamisen ja tekemisen rajojen asettamista. Luovuus kukkii vapaudessa ja sopivassa ilmastossa. Luovuus korvaa suorittamisen ja tekemisen tasorajat. Luovana yllät uskomattomiin ja jopa odottamattomiin saavutuksiin, ilman itsesi tarpeetonta ruoskimista. Naiset, nostakaamme näin kevään korvalla luovuutemme valoon. Ravinteiksi riittävät vesi ja rakkaus!